Rutiinit ja ruokailu

28.4.2017

Rutiini on vakiintunut tapa, tottumus, toimia tilanteissa ja tehtävissä. Rutiinit tuovat turvallisuutta. Ne eivät vaadi suuria ponnisteluja eivätkä siten kuormita myöskään aivojamme. Rutiinihommissa toimimme autopilotilla. Käytännössä n. 45 % päivästä teemme asioita juurikaan ponnistelematta tai ajattelematta.

 

Tavallisimpien arkirutiinien lisäksi golf on luonut vuosien mittaan uusia rutiineja omaan toimintaani. Ne uinuvat talven ja heräävät keväällä henkiin, kun bägi pääsee ulos varastosta. Rutiinit liittyvät varusteisiin, harjoitteluun ja itse peliin, mutta ennen kaikkea tärkeimmän työkaluni eli kehon energiatankkauksesta huolehtimiseen.

 

Ruokailuun liittyviin rutiineihin ja niiden tarkasteluun kannattaa käyttää aikaa, olit sitten golfari tai et. Tottumukset on ensin tunnistettava, vasta sitten voidaan arvioida ovatko ne hyviä vai huonoja. Tunnistatko omat aamupala-, lounas-, päivällis- ja iltapalarutiinisi? Tiedätkö, miten ne vaikuttavat päiväsi kulkuun, energiatasoihin, golfkentällä pärjäämiseen ja viihtymiseen? Ja miten arjen rutiinit eroavat golfkauden rutiineista? Onko ateriarytmitys kunnossa, ruoan laatu kohdillaan? Entä miten on annoskoon laita? Kaikki nämä asiat vaikuttavat niin yleiseen jaksamiseen kuin pelissä pärjäämiseen.

 

Vuosien varrella opitut golfrutiinit on myös hyvä ottaa suurennuslasin alle. Onko käytännöksi muodostunut napata huurteinen juoma ennen jokaista starttia? Entä kierroseväät, löytyykö bägistä välipalakeksejä tai proteiinipatukoita, energiajuomaa tai limua? Mihin aikaan syöt tasapainoisen aterian pelipäivinä? Hyvien golfkenkien merkitystä kukaan ei kyseenalaista, mutta kropan huolto ja tankkaus saattaa jäädä aivan lapsipuolen asemaan.

 

Ei ole ihan sama millä itseäsi tankkaat ja kuinka paljon, sillä golfkierros kasvattaa energiankulutusta keskivertopelaajalla huomattavasti. Siksi riittämätön ja heikkolaatuinen syöminen aiheuttaa varmuudella ongelmia peliin. Minulle tulee edelleen alkukaudesta muutama "mie romahan" -hetki 6. tai 7. väylän tuntumassa ennen kuin golfkauden syömisrutiinit loksahtavat paikoilleen. Tuossa etuysin kohdassa peli on kestänyt n. 1,5 h ja jos kohtuullisella sykkeellä on edetty, kehon glykogeeni- eli hiilihydraattivarastot ovat vähentyneet yli puoleen lähtötasosta. Se näkyy niin fyysisessä kuin henkisessä jaksamisessa - pelikaverit voi todistaa! Ilman ajoissa aloitettua kunnollista lisätankkausta, tähän loppuisi minun kierros.

 

Meidän jokaisen tavat ja tottumukset, arjen rutiinit ovat täysin omanlaisiaan. Uskomme myös pystyvämme niitä parhaiten itse muuttamaan. HOX! Tässä piilee meidän suurin ongelma.

Valitettavasti emme useinkaan näe metsää puilta...vai pitäisikö sanoa, löydä palloa raffista. Olemme niin "rutinoituneita" omiin kuvioihimme, että muutoskohtien löytäminen ei aina onnistukaan omin keinoin. Näissä ongelmissa voin ravitsemukseen perehtyneenä asiantuntijana auttaa sinua. Ehkä sinä taas voit auttaa minua lähipeliongelmissani ;). Suomen golfkausi on lyhyt, otetaan siitä kaikki irti!

 

 Kuva: Anne Ruuskanen

 

Share on Facebook
Please reload

Viimeisimmät

12.3.2019

Please reload

Arkisto
Please reload

© 2020 by True Food

Rekisteriseloste

BACK TO TOP