Napostelua

12.3.2019

 

Olet ehkä kuullut asunnon ostoon liittyvän mantran "location, location, location". Minun mantrani ravintovalmentajana on "rytmi, rytmi, rytmi". Eikä mikään samba- vaan ateriarytmi.

 

Jos vain yksi asia pitäisi ravitsemuksesta nostaa esiin, se on säännöllisyys. Lähes aina valmennusasiakkaan kanssa aloitamme ateriarytmin tasaamisella, sillä mikään ei takaa jaksamista paremmin päivän koitoksissa kuin säännöllinen tankkaus. Kun keho saa tasaisesti energiaa, polttoainetta aivoille, hiilihydraatteja lihaksille, proteiinia solujen rakennusaineeksi ja hyviä rasvoja hormonitoiminnan tukemiseen se myös toimii tasaisemmin ja luotettavammin. 

 

Tammikuussa -19 julkaistun FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaisille kertyy työpäivän aikana kahdeksan ruokailukertaa, viikonloppuina seitsemän. Ainakin minä olen oppinut ja opettanut, että 4-5 krt/pv on useimmille hyvä määrä. Kerrankin teemme enemmän kuin suositellaan, mutta ei sekään taida olla hyväksi...

 

Seitsemän tai kahdeksan ruokailukertaa päivässä voi kertoa siitä, että:
 

1. Emme syö oikeita aterioita, vaan napsimme välipaloja pitkin päivää.
2. Päivän pääaterian annoskoko jää liian pieneksi, jolloin nälkä iskee viimeistään parin tunnin päästä uudestaan.
3. Syömme yksipuolisesti. Lautaselta puuttuu joko proteiinia, hyviä hiilareita ja se hyvä kasvirasva. Silloinkaan nälkä ei pysy poissa, työhön ja liikuntaan ei varmasti riitä iltapäivällä puhtia. Viimeistään iltapäiväkahvin aikaan klo 14-15 tarvitaan taas pikainen energian korjaussarja. Mielellään jotain makeaa ja rasvaista...
 

Tutkimus kertoi myös, että työpäivinä 17 % miehistä ja 9 % naisista ei syö lounasta lainkaan. 


Yleinen harhaluulo on se, että kuvittelemme napostelun olevan kevyttä syömistä. Yllättäen kuitenkin, jatkuvan pienen napostelun energia- eli kalorimäärä saattaa ylittääkin päivittäisen kulutustarpeesi. Syöt siis enemmän kuin kulutat, mutta keho on silti jatkuvassa, oikeiden ravintoaineiden nälässä. Tämä syömistapa aiheuttaa väsymystä, rasvan kertymistä vyötärölle ja ajan mittaan vanteen kiristymistä pään ympärillä. Totta on, että välipalatyyppisellä syömisellä pystymme ainoastaan rojahtamaan työpäivän päätteeksi sohvalle.

 

Otathan siis ohjelmaasi säännölliset ateriat: aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan sekä tarvittaessa välipalan. Syö itsesi kylläiseksi kun on ruoka-aika. Mikään ei paranna energiatasoasi ja suorituskykyäsi paremmin kuin monipuoliset, tasapainoiset ateriat, säännöllinen liikunta ja lepo.

Share on Facebook
Please reload

Viimeisimmät

12.3.2019

Please reload

Arkisto
Please reload

© 2020 by True Food

Rekisteriseloste

BACK TO TOP